Lääketutkimustiimissä harjoittelijana

Posted on November 27, 2018

Farenta_Tiina-Huovila.jpg#asset:583

Proviisoriksi valmistunut Tiina Huovila työskentelee Oriolalla harjoittelijana kliinisten lääketutkimusten tiimissä. Harjoittelujakson edetessä on tavoitteena, että Tiina työskentelisi ensin Clinical Trial Assistantin (CTA) ja myöhemmin CRA-tehtävissä. Tähän mennessä harjoitteluun on kuulunut esimerkiksi käännöstehtäviä ja materiaalien valmistelua.

”Kliinistä lääketutkimusta ei opeteta yliopistolla, vaan tehtävät opitaan työn ohella”, Tiina kertoo.

Tiinalla on kokemusta apteekkifarmasistin työstä neljän vuoden ajalta. Tiina haki töihin Oriolan Farenta-henkilöstöpalveluihin, koska häntä kiinnostaa monipuolinen ura lääkealalla.

Farentan Farmijoukkue

Kliinisten lääketutkimuksen harjoitteluun Tiina tuli Farentan Farmijoukkuekoulutuksen kautta. Farmijoukkueessa perehdytään lääketeollisuuden tehtäviin kokeneiden alan asiantuntijoiden ohjauksessa ja opiskelija saa mahdollisuuden kehittää osaamistaan laaja-alaisesti.

”Minusta on hienoa, kuinka joustavasti ja nopeasti työssäoppimisesta sekä apteekkivuoroista on voitu sopia”, Tiina kertoo.

Tiina aloitti työskentelemällä Oriolan kliinisten lääketutkimusten tiimissä kahtena päivänä viikossa ja hän on tehnyt samalla työvuoroja apteekeissa Oriolan Farenta-henkilöstöpalveluiden kautta. Syksy on ammatillisesti rytmittynyt monipuolisen mukavasti.


Hae töihin

Hae töihin lääkealan huippuporukkaan!

Oriolan Farenta-henkilöstöpalvelujen tiimi etsii aktiivisesti työntekijöitä apteekkien ja lääkeyritysten tarpeisiin. Täyttämällä apteekkityön hakulomakkeen tai päivittämällä tietosi lääkealan osaajien CV-pankkiimme varmistat, että kiinnostavat työmahdollisuudet löytävät oikean tekijän.

Hae apteekkityöhön
Lisää CV