Apteekkifarmaseutin työn ohessa merkonomin tutkinto

Posted on April 18, 2019

Farenta_Riitta_Rantala_2019.jpg#asset:633

Farentalla on mahdollista suorittaa Liiketalouden perustutkinto myynnin osaamisalalta. Puolitoista vuotta kestävä koulutus suoritetaan apteekkityöskentelyn ohessa oppisopimuksella ja se on ilmainen opiskelijalle. Opiskelija saa koulutuksesta merkonomin ammattitutkinnon.

"Kun hakeuduin töihin Farentalle kaksi vuotta sitten, toiveenani oli kehittää osaamistani ja kokeilla siipiäni lääketeollisuuden puolella. Haku uuteen myynnin koulutusohjelmaan oli juuri käynnistynyt, ja ajattelin, että se tuli kuin tilauksesta tarpeisiini", Riitta sanoo.

Koulutus oli monipuolinen ja siinä oli monia mielenkiintoisia osa-alueita: palvelulähtöisen liiketoiminnan kehittäminen, asiakasvuorovaikutus, myyntitaitojen kehittäminen, talousajattelu farmaseutin työssä, juridiikka, asiakaspalveluruotsi, asiantuntija tuotekouluttajana ja lääke-edustajana sekä markkinointi ja kampanjasuunnittelu.

"Kiinnostavimmat osa-alueet olivat mielestäni esiintymis- ja myyntitaidot sekä markkinointi- ja talousasiat. Lähipäivien kouluttajat olivat alojensa spesialisteja: esimerkiksi vuorovaikutuskouluttaja oli Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen puheviestinnän opettaja ja markkinointikouluttaja tuli menestyksekkäästä mainostoimistosta", Riitta kertoo.

"Koulutuksen paras anti oli se, kun pääsin toteuttamaan myynti- ja esittelypäivän apteekissa. Osallistuin kampanjasuunnitelman ja myyntibudjetin laadintaan. Itsenäisesti vertailin myyntitulosta myyntibudjettiin ja laadin kampanjaraportin. Lisäksi loin markkinointimateriaalia ja huolehdin kampanjatuotteiden esillepanosta. Itse myynti- ja esittelypäivänä sain käyttää koulutuksessa oppimiani esiintymis- ja myyntitaitoja. Pystyin siis hyödyntämään kaikkia koulutuksen aikana oppimiani osa-alueita," Riitta kertoo innostuneesti.

Koulutukseen kannattaa hakeutua, mikäli haluaa kehittää myyntitaitojaan. Ne tulevat tarpeeseen sekä apteekkityössä että lääketeollisuudessa. Kirsikkana kakun päällä Liiketalouden perustutkinnon suorittanut saa opinnoista itselleen merkonomin ammattinimikkeen.

Ajantasaista tietoa Farentan avoimista tehtävistä ja koulutusmahdollisuuksista löytyy Farentan sivuilta www.farenta.com/toihin

CV-pankki

Lisää tietosi lääkealan CV-pankkiin!

Farenta etsii aktiivisesti työntekijöitä apteekkien ja lääkeyritysten tarpeisiin lääkealan oman CV-pankin osaajajoukosta.

Lisäämällä ansioluettelosi CV-pankkiin varmistat, että lääkealan halutuimmat työpaikat ovat ulottuvillasi.

CV-pankki

Toimipisteet

Espoo Orionintie 5, 02200 Espoo

Kuopio Puijonkatu 22 B, 70100 Kuopio

Varsova, Puola Chmielna 132/134, 00-805, Warszawa