Mahdollisuus kehittää itseäni ja työskennellä eri tehtävissä farmaseutin koulutustaustalla

Posted on February 17, 2022

Farenta-riikka_some.jpg#asset:904

Olen Riikka, työskentelen Farenta-henkilöstöpalveluissa Team Leadina eli apteekkityöntekijöiden esihenkilönä.

Työskentelin aiemmin palvelulupäällikkönä Oriolan apteekeille suunnattujen palvelujen parissa. Olen työskennellyt Oriolan Farenta-henkilöstöpalveluiden kautta aiemmin myös lääke-edustajana asiakasyrityksessämme sekä apteekkifarmaseuttina asiakasapteekeissamme.

Koulutus

Minulla on sekä farmaseuttinen että kaupallinen koulutus. Olen iloinen siitä, että olen löytänyt työpaikan, jossa voin hyödyntää osaamistani näiltä molemmilta alueilta.

Farenta-henkilöstöpalveluissa työskentelyn aikana laajensin osaamistani erilaisilla koulutuksilla. Merkittävin kokonaisuus näistä oli työnantajan tarjoama lääkemyynnin ammattitutkinto, jonka avulla sain paremmat valmiudet työskennellä myynnin tehtävissä.

Vuokrafarmaseuttiyrityksessä työskentelyn plussat

Farenta-henkilöstöpalveluissa työskentely on ollut ehdottomasti työurani parhaita päätöksiä, vaikka hyppy tuntemattomaan siinä hetkessä jännittikin. Kaipasin vaihtelua, mutta olin epäileväinen, sopiiko työskentely vuokrafarmaseuttiyrityksessä pienten lasten äidille. Onneksi uskalsin. En usko, että mikään muu yritys olisi voinut tarjota minulle näin monipuolisia mahdollisuuksia työskennellä erilaisissa tehtävissä lääkealalla.

Kuvaile päivääsi!

Olen kahden erittäin aktiivisen pojan äiti ja päiväni kuluvat lähinnä työn ja lasten harrastusten parissa. Aloitan aamuni usein käymällä kuntosalilla tai lenkillä ja sen jälkeen huolehdin, että pojat pääsevät kouluun, teen omat aamurutiinini ja aloitan työt. Tehtäväni on auttaa apteekkityöntekijöitä onnistumaan työssään. Työpäivän aikana olen paljon yhteydessä apteekkityöntekijöiden ja muun toimistotiimin kanssa. Yhdessä pyrimme löytämään parhaita ratkaisuja kulloinkin käsillä olevaan tilanteeseen. Työpäivän jälkeen syömme perheen kanssa nopean päivällisen, ja vuodenajan mukaan suuntaamme joko jäähallille tai salibandy- tai jalkapallokentälle poikien harrastusten pariin.

Mitä terveys tarkoittaa sinulle?

Terveys tarkoittaa minulle fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Voin hyvin, kun elämäni koostuu sopivasta yhdistelmästä työtä, perhe-elämää, ystäviä, hyvää ruoka ja liikuntaa.

Mistä saat energiaa?

Liikunta auttaa minua tyhjentämään mielen ja lataamaan akkuja. Vapaa-ajalla minut löytääkin useimmiten lenkkarit jalassa joko lenkkipolulta tai kuntosalilta. Kuppi teetä hyvän ystävän kanssa on myös hyvä tapa palautua arjen kiireistä.

Haluaisitko sanoa jotain tuleville työkavereillesi?

Farenta-henkilöstöpalvelut on tarjonnut minulle mahdollisuuden kehittää itseäni ja työskennellä eri tehtävissä farmaseutin koulutustaustalla. Olen iloinen, että minulla on ollut mahdollisuus nähdä, miten erilaisia työtehtäviä samalla koulutuksella voi tehdä.

Katso avoimet työpaikasta sivuiltamme ja hae töihin huippuporukkaan täältä.

Hae töihin Farentalle

Hae töihin lääkealan huippuporukkaan!

Farenta-henkilöstöpalvelun tiimi etsii aktiivisesti työntekijöitä apteekkien ja lääkeyritysten tarpeisiin.

Täyttämällä apteekkityön hakulomakkeen tai päivittämällä tietosi lääkealan osaajien CV-pankkiimme varmistat, että kiinnostavat työmahdollisuudet löytävät oikean tekijän.

Kaikki avoimet työpaikat ja hakeminen niihin täältä >>

Hae apteekkityöhön ketterästi
Hae avoinna oleviin tehtäviin